Turvepelloista kompensaatioita?

Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Kristiina Lång pohtii blogikirjoituksessaan turvepeltojen roolia kotimaisilla kompensaatiomarkkinoilla.

Turvepeltojen hiilidioksidipäästöt ovat aina olleet merkittävä osa maankäyttösektorin päästöistä, mutta metsien hiilinielun pienentyessä (Luke 2022) niiden merkitys korostuu entisestään. Maankäyttösektorilla arvioidaan vuosittain hiilivarastomuutokset puustossa, kuolleessa puussa, karikkeessa, maaperässä sekä puutuotteissa koko Suomen alalta. Hiilivarastomuutosten nettosumma yhdessä joidenkin maankäyttöön yhdistettävien päästöjen kanssa määrittävät maankäyttösektorin nettonielun.

Turvepellot pienentävät maankäyttösektorin vuotuista nettonielua noin 6,6 miljoonan hiilidioksidiekvivalenttitonnin verran, joten jo pienikin prosentuaalinen vähennys edistäisi Suomen hiilineutraalisuuskehitystä merkittävästi. Aiempina vuosikymmeninä, kun nettonielu oli noin 20 miljoonaa tonnia, kuvitteellinen 10 %:n lasku turvepeltojen päästöissä olisi voimistanut nielua 3 %. Tilanteen nyt muututtua samankokoinen päästövähennys kattaisi jo 30 % nettonielun koosta. Turvepeltojen päästövähennykset ovat edullisia verrattuna useimpiin muihin vaihtoehtoihin. Kannattaakin pohtia, löytyisikö keinoja jalkauttaa turvepeltojen käytöstä poistamista.

Haasteena turvepeltojen suuret päästöt

Turvepelloista tulee päästöjä, koska ojitus saa hapelliset hajotusprosessit käynnistymään pintaturpeessa. Pelkkä viljelyn lopettaminen ei lopeta turpeen hajoamista. Ilmastotavoitteiden saavuttaminen vaatiikin uudentyyppisiä toimia, jotka johtavat turvepeltojen alan pienentymiseen.

Vettäminen on ainoa tapa säilyttää turvepellossa jäljellä oleva hiilivarasto, mutta koska se on kallis toimenpide, sitä mahdollisesti kannattaa toteuttaa vain paksuturpeisilla kohteilla, joilla päästöt muuten jatkuisivat pitkälle tulevaisuuteen. Turvekerroksen ollessa ohut myös metsitys voi tulla kyseeseen, vaikka metsityksellä pystytään vain hidastamaan turvekerroksen ohenemista. Päästövähennykset vettämisestä ja metsityksestä vaihtelevat 10 ja 30 CO₂-ekvivalenttitonnin välillä hehtaarilta. Vettämällä 20 000 hehtaaria turvepeltoa voidaan saada yhtä suuri ilmastovaikutus kuin esimerkiksi kasvattamalla raiheinää aluskasvina 600 000 hehtaarilla.

Hylättyjen turvepeltojen päästövähennyspotentiaali tulisi tunnistaa ja hyödyntää – nykytilanne on yhteiskunnalle kallis

Turvepeltoja on Suomessa 270 000 hehtaaria, mutta läheskään koko tämä ala ei ole ruuantuotannossa. On löydettävissä alaa, jolle käytöstä poistaminen olisi paras ratkaisu. Tuoreen analyysin perusteella tarkastelutavasta riippuen 7–13 % maatiloista tai jopa 3,5 % peltoalasta ei ollut lainkaan osallisena ruuantuotantoon tarkastelujaksolla 2016–2020 (Niskanen ym. 2022). Niille on kuitenkin maksettu tukia, joten tämän pinta-alan käyttö päästövähennyksiin toisi myös kustannussäästöjä.

Lisäksi myös aktiivitiloilla on merkittävä määrä turvepeltoalaa tuottamattomassa käytössä. Esimerkiksi vuonna 2016 jopa 30 000 hehtaaria oli luonnonhoitopeltona tai muussa laajaperäisessä käytössä (Kekkonen ym. 2019). Osa tästä alasta soveltuisi hyvin tuottamaan päästövähennyksiä, koska se on huonossa tuotantokunnossa, ongelmallista omistajalleen eikä ole enää palaamassa ruuantuotantoon.

Aina vettäminen ei edes vaadi viljelystä luopumista. Viljeltyjen turvemaiden ympäristökestävyyden parantamiseksi on kehitetty ennallistamisen ja nykymuotoisen käytön välimuoto, kosteikkoviljely. Siinä tuotetaan märissä oloissa kasvavia kasveja pitämällä pohjaveden tasoa korkealla (±20 cm maanpinnan tasosta). Kosteikkoviljelyllä voidaan tuottaa biomassaa moniin tarkoituksiin.

Turvepeltojen isoa päästövähennyspotentiaalia on toistaiseksi hyödynnetty vain vähän. Ottamalla tämä potentiaali käyttöön saadaan muutettua maankäyttöä, tuotannon arvoketjuja ja kulutusta nykyistä kestävämmälle pohjalle. Samalla voidaan parantaa myös monimuotoisuutta ja tulvasuojelua.

Päästökompensaatioiden tuottaminen tulevaisuuden keino hillitä turvepeltojen päästöjä?

Päästökompensaatiot voisivat olla keino lisätä rahoitusta turvepeltojen käytön muuttamiseen. Kompensaatiotoimena vettäminen on suhteellisen helposti todennettava. Vaikka päästöjä ei kustannustehokkaasti voitaisikaan mitata, ainakin pohjaveden pinnan tasoa pystytään seuraamaan vaikkapa jatkuvatoimisilla antureilla, ja lähivuosien uudet tutkimustulokset tulevat tarkentamaan arvioita pohjaveden pinnan noston vaikutuksista päästöihin.

Pysyvyys tulee toki varmistaa, mutta sekä metsitys että vettäminen ovat toimia, joiden jälkeen pelto ei kovin todennäköisesti ainakaan nopeasti palaudu viljelykäyttöön. Tarvitaan myös lisää ohjeistusta siihen, miten lisäisyys määritellään, kun samoja toimia tehdään sekä yksityisin että julkisin varoin. Voisiko kaikki vetetty ala, joka ylittää maatalouden ympäristörahoituksen turvin toteutetun alan, olla lisäistä? Tällöin lisäisyyden rajana voisi olla joko se ala, jolle rahoitusta on kaiken kaikkiaan varattu tai se, johon viljelijät sitoutuvat kahden ensimmäisen tukikausivuoden aikana. Hyvällä sääntelyllä, selkeällä ohjeistuksella ja yhteistyöllä kompensaatiot saataisiin tuottamaan hyötyjä sekä yhteiskunnalle päästövähennyksinä että maanomistajalle tuloina.  

Tekstin kirjoittaja, Kristiina Lång, on Luken tutkimusprofessori. Hän tutkii maatalouden kasvihuonekaasuihin ja maaperän hiilivarastoihin liittyviä teemoja.  

Viitteet:

Kekkonen, H., Ojanen, H., Haakana, M., Latukka. A. & Regina, K. 2019. Mapping of cultivated organic soils for targeting greenhouse gas mitigation, Carbon Management, 10:2, 115-126, DOI:10.1080/17583004.2018.1557990

Luke 2022. Kasvihuonekaasuinventaarion ennakkotiedot vahvistavat: maankäyttösektori päästölähde vuonna 2021, metsat pysyivät edelleen nettonieluna.

Niskanen, O., Valtiala, J., Wejberg, H., Torvinen, M. & Karhula T. 2022. Kiinteistörakennetta kehittämällä kestävyyttä viljelyyn: KIVAPELTO-hankkeen loppuraportti. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 93/2022. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 32 s.