Hyvien käytäntöjen mukaiset minimikriteerit

Hyvien käytäntöjen mukaiset minimikriteerit auttavat arvioimaan hillintätoimien myötä syntyneiden hillintätulosten laatua ja toiminnan vaikutuksia ympäristöön.

Hyvien käytäntöjen mukaiset minimikriteerit ovat kansainvälisesti vakiintuneet ja yleisesti käytössä sertifiointiohjelmissa ja erilaisissa ohjeistuksissa ja standardeissa. Tässä esitellyt minimikriteerien kuvaukset perustuvat pääasiassa kotimaisiin selvityksiin ja valtioneuvoston raportteihin aiheesta.

Ostaessa sertifioituja ilmastoyksiköitä, minimikriteerit ovat täyttyneet kyseisessä sertifiointiohjelmassa määritellyllä tavalla.

Tällä sivulla esiteltävät hyvien käytäntöjen mukaiset minimikriteerit:

Lisäisyys ja luotettavasti määritetty perusura

Hillintätoimi on lisäinen, jos sitä ei tapahtuisi normaalitilanteessa ilman ilmastoyksiköiden myynnistä saatavia tuloja. Hillintätoimet, jotka ovat taloudellisesti niin kannattavia ja vakiintuneita, että ne toteutettaisiin joka tapauksessa, eivät ole lisäisiä toimia. Olemassa tai suunnitteilla olevan lainsäädännön mukainen pakollinen toimi ei myöskään täytä lisäisyyden vaatimusta. Myöskään toimi, johon nostetaan valtion tukea, ei ole lisäinen.

Sitä, millainen alan päästökehitys olisi ilman hillintätoimia, kutsutaan perusuraksi tai business as usual (BAU) -skenaarioksi.

Esimerkki lisäisyydestä. Vaikka kasvava metsä sitoo hiiltä, metsänistutuksen myötä syntyvä hiilivaraston lisäys ei automaattisesti ole lisäistä hiilensidontaa. Metsänistutus metsätalousmaalla on Suomessa normaalia, lain vaatimaa toimintaa, eikä siksi täytä vaatimusta lisäisyydestä. Jos metsä sen sijaan istutetaan joutoalueelle, joka on metsätalouskäytön ulkopuolella ja puuton, on metsänistuttamisen myötä syntynyt hiilinielu todellinen ja uusi, ja täyttää siten lisäisyyden vaatimuksen. Lisäisyyden vaatimus ei täyty myöskään silloin, jos toimenpiteeseen nostetaan valtion metsitystukea.

Uskottava ja realistinen perusura ei yliarvioi hillintätulosta

Perusura on laskennallinen olettama, joka toteutettujen hillintätoimien vuoksi ei toteudu sellaisenaan. Perusuran laskenta perustuu siihen, mikä olisi kyseisen alan todennäköinen kehitys ilman hillintätoimia. Perusuran laskennassa tulee huomioida kaikki tyypilliset hoitotoimenpiteet ja perusuraan merkittävästi vaikuttavat tekijät, kuten esimerkiksi harvennushakkuut. Perusuraan tulee sisältyä kaikki lainsäädännön mukaan tehtävät toimet, sekä toimet, joiden toteuttamiseen on saatu tai tullaan nostamaan valtion tukea.

Perusura laaditaan lähtökohtaisesti sille ajanjaksolle, jolloin hillintätuloksia on tarkoitus tuottaa (ns. hyvityskausi; Laine ym. 2023). Tarvittaessa perusuraa tulee myös päivittää, mikäli merkittäviä muutoksia tapahtuu.

Ilmakuva. Vesijako, Vesijaon kylä ja järvi, maisemat. Kulttuurimaisema.
Valokuvaaja: Erkki Oksanen / Luke

Esimerkki perusuran määrittämisestä. Perusura voi olla joskus hankala määrittää, jos perusuraa koskevat suositukset ja käytäntö eivät kohtaa. Metsälle on olemassa puuston järeyteen perustuva suositus päätehakkuuiästä. Suositus ei kuitenkaan sido ketään, joten käytännössä puusto saatetaan normaaliolosuhteissa hakata myöhemmin, riippuen esimerkiksi metsänomistajan taloudellisesta intressistä.

Jos hankkeessa myydään kiertoajan pidennystä kymmenellä vuodella, voi käytännössä olla hankalaa todistaa, että puusto normaaliolosuhteissa olisi hakattu suositusten mukaisesti. Tämänkaltaisia hankkeita on kritisoitu siitä, että ne eivät välttämättä pidennä keskimääräistä kiertoaikaa.

Hillintätulos on perusuran ja hillintätoimien myötä toteutuneen päästökehityksen erotus

Hillintätuloksen eli lisäisen päästövähennyksen tai hiilensidonnan määrä määritetään laskemalla hillintätoimien myötä saavutettu päästövähennys ja/tai hiilivarasto ja vertaamalla sitä tilanteeseen, jossa hillintätoimia ei olisi toteutettu, eli perusuraan. Hillintätulos on toteutuneen ja todennetun hiilensidonnan ja perusuran erotus.

Hyvien käytäntöjen mukaisesti hillintätuloksen laskennassa tulisi myös huomioida hillintätoimen tuottamisesta aiheutuneet päästöt, esimerkiksi kuljetukset, polttoaineen käyttö tai lannoitteen valmistus.

Esimerkki lisäisestä hillintätuloksesta. Tehdään ilmastoteko, jossa metsitetään käytöstä poistettu turvetuotantoalue. Alueen perusura on erittäin hidas luontainen metsittyminen. Alueen heinittyminen estää taimien kasvun, mutta yksittäisiä puita saattaisi kuitenkin kasvaa alueen tai ojien reunamilla. Hillintätoimena istutetaan taimia, ja istutuksen myötä syntyvä hiilivarasto mitataan. Perusuran hiilivarasto mallinnetaan samalle ajanjaksolle. Näiden hiilivarastojen erotuksena saatu hiilimäärä on saavutettu hillintätulos.

Vankka laskentamenetelmä

Päästövähennys tai hiilivaraston muutos lasketaan käyttämällä standardoituja tai yleisesti hyväksyttyjä ja varmistettuja menetelmiä. Käytettyjen laskentamallien ja päästökertoimien tulee olla luotettavia ja paikallisiin oloihin soveltuvia. Soveltumattomien menetelmien käyttö voi johtaa niin hillintätulosten yliarviointiin kuin virheellisiin päätelmiin hillintätuloksen lisäisyydestä. Perusuran määritys perustuu aina mallintamiseen, kun taas hillintätoimien myötä oikeasti toteutunut hiilivarasto voidaan mallintamisen lisäksi myös mitata konkreettisesti.

Luotettavin laskenta ottaa huomioon paikalliset olosuhteet

Laskennan olisi hyvä olla kattava, ja siinä tulisi huomioida erikseen puusto (kasvillisuus) ja maaperä. Laskenta tulisi toteuttaa hankekohtaisesti huomioiden kunkin hankkeen ja alueen omat erikoispiirteet. Luontopohjaisissa ilmastoteoissa lopputulokseen vaikuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi maantieteellinen sijainti, kasvupaikka, alueen käyttöhistoria ja nykyinen maankäyttömuoto, maaperän ravinnetaso, turpeen paksuus, pääpuulaji ja paikallinen hydrologia. Keskiarvojen käyttö, vaikka ne perustuisivat luotettaviin lähteisiin ja tutkimuksiin, voi vääristää lopputulosta.

Valokuvaaja: Erkki Oksanen / Luke

Laskennan lopputulos ja todennettavuus

Laskennan eri vaiheiden ja lopputuloksen pitää olla jälkeenpäin toistettavissa ja toteutettu niin, että tarkastuksen voi tehdä puolueeton kolmas osapuoli.

Raportointi ja seuranta

Kattava seurantaraportointi

Hillintätulosten tuottajan tulee raportoida kattavasti toiminnastaan ja tarjota tietoa esimerkiksi tuottamiensa hillintätulosten määrästä, toteutetuista hillintätoimista ja laskennassa käytetyistä parametreista. Raportoinnin tulee olla tarpeeksi yksityiskohtainen, jotta riippumaton todentaminen on mahdollista. Sertifiointiohjelmia varten kehitetyissä standardeissa on usein ohjeet raportointiin ja seurantaan, ja näiden raporttipohjien käyttö on suositeltavaa.

Seurantaraportointi suoritetaan sovituin määräajoin, se ei siis ole vain kertaluontoista. Sertifiointiohjelmissa seurantaraportti tulee tuottaa jokaiselle seurantakaudelle. Seurantakauden pituus on määritelty jokaisessa sertifiointiohjelmassa, mutta se voi olla esimerkiksi 1-5 vuotta.

Läpinäkyvyys koskee tuottajaa, välittäjää ja ostajaa

Läpinäkyvyyden voidaan katsoa olevan luotettavan toiminnan edellytys. Läpinäkyvästi toimiva hillintätulosten tuottaja ja ilmastoyksiköitä välittävä organisaatio kertoo liiketoimintamallistaan, hillintätuloksen laskennasta ja sen taustalla olevista oletuksista sekä saavutetuista tuloksista mahdollisimman avoimesti ja yksityiskohtaisesti. Informaatio tulisi olla saatavilla ilman kohtuutonta vaivannäköä ja merkittäviä kustannuksia.

Myös ilmastotekoja tukevan yrityksen tai organisaation tulisi pystyä kertomaan avoimesti mistä sen käyttämät ilmastoyksiköt on hankittu ja miten ne on tuotettu.

Pysyvyys

Hillintätulosten tulisi olla mahdollisimman pitkäkestoisia: lähtökohtaisesti tavoitellaan lopputulosta, että hiili poistettaisiin ilmakehästä mahdollisimman pysyvästi. Ihanteellisessa tilanteessa tavoitellaan yli sadan vuoden pysyvyyttä. Erilaisten hillintätoimien välillä on kuitenkin suuria eroja siinä, miten pysyviä ratkaisuja ne tarjoavat. Erityisesti maa- ja metsätalouteen liittyvillä hillintätoimilla voi olla haastavaa saavuttaa pysyvää hiilenpoistoa. Pysyvyyden määrittelyssä on siksi eroja, ja vaatimukset voivat vaihdella menetelmäkohtaisesti. Käytetty sertifiointiohjelma määrittelee vaadittavan pysyvyyden. Maanomistajan täytyy sitoutua vaaditun pysyvyyden ajaksi, koskien myös mahdollisia omistajanvaihdoksia. 

Maa- ja metsätalouteen liittyvien hillintätulosten pysyvyys

Metsä sitoo hiiltä puustoon ja maaperään, mutta hiili palaa ilmakehään ihmisen toimien kuten hakkuiden, luonnollisten häiriöiden kuten metsäpalon tai puiden luonnollisen kuoleman ja hajoamisen kautta. Toisaalta esimerkiksi joutoalueen onnistuneen metsityksen myötä ala siirtyy metsätalousmaaksi, minkä jälkeen alaa sitoo uudistamisvelvollisuus. Tämän maankäytön muutoksen myötä ala sitoo hiiltä pois ilmakehästä myös tulevien puuston kiertoaikojen aikana. Metsän puusto niin kuin maaperäkin on siis jatkuvasti muutoksessa oleva systeemi, ja sen hiilivarasto ja hiilipäästöt eivät koskaan saavuta pysyvää tilaa. Tämä luonnontieteellinen pysyvyys on haaste kaikissa maa- ja metsätalouteen liittyvissä hillintätoimissa.

Valokuvaaja: Erkki Oksanen / Luke

Varautuminen riskeihin

Hillintätuloksen pysyvyyttä uhkaavat riskit tulee ottaa huomioon, ja tähän sertifiointiohjelmissa on kehitetty erilaisia tapoja. Puskurin käyttö tarkoittaa, että osa saaduista ilmastoyksiköistä ohjataan ns. puskurivarastoon, josta niitä vapautetaan mahdollisten luonnontieteellisten riskien realisoiduttua, esimerkiksi metsäpalon jälkeen. Puskuri toimii näin ollen hankkeen omana vakuutuksena. Muita mahdollisuuksia huomioida riskit ovat esimerkiksi hillintätulosten peruuntumiseen liittyvä vahingonkorvausvelvollisuus tai hillintätuloksen osittainen hyvittäminen (Laine ym. 2023).

Hiilivuodon välttäminen

Hiilivuoto tarkoittaa sitä, että hillintätoimien toteuttaminen yhdessä paikassa lisää päästöjä jossain toisaalla. Hillintätoimen myötä tapahtuvat suorat muutokset hiilen varastossa tai päästöissä lasketaan mukaan lisäisyyden vaatimukseen, mutta näiden muutosten lisäksi tulisi tarkastella, kasvattavatko hillintätoimet päästöä, eli hiilivuotoa, toimintarajojen ulkopuolella.

Valokuvaaja: Erkki Oksanen / Luke

Hiilivuotoriski tulee ottaa huomioon kaikissa maa- ja metsätalouteen liittyvissä hillintätoimissa. Riski vaihtelee ja riippuu voimakkaasti käytetystä hillintätoimesta. Hiilivuotoriski voi esimerkiksi olla pienempi niiden hillintätoimien yhteydessä, joissa tuotetaan lisää puuta markkinoille. Tällaisia toimenpiteitä, jotka lisäävät puun saantoa, ovat mm. lannoitus ja metsän istutus joutomaalle.

Esimerkki hiilivuodosta. Hillintätoimet lisäävät metsän suojelua laajamittaisesti, jonka seurauksena markkinoille päätyvän puuvaran määrä laskee. Kasvanut puuvaran kysyntä aiheuttaa hakkuiden lisääntymistä viereisessä maakunnassa. Myös ulkomaisen puun tuonti Suomeen voi kasvaa.

Aitous, riippumaton todentaminen ja sertifiointi

Hillintätulos on aito, kun hiilenpoisto ilmakehästä hillintätoimien myötä on jo toteutunut. Vaatimus aitoudesta siis tarkoittaa, että ilmastoyksikköinä ei myydä hiilensidontaa, joka tapahtuu vasta tulevaisuudessa. Joissakin tapauksissa voidaan kuitenkin tehdä hillintätuloksen tuottajan ja ostajan välillä ennakkosopimuksia, vaikka hiilenpoistoa ei olisikaan vielä tapahtunut.

Hillintätuloksen toteutumisen todentaa pätevä, puolueeton kolmas osapuoli. Hillintätuloksen laskenta ja käytetyt oletukset tulee olla tarkastettavissa. Hillintätoimet, joilla hillintätulos on saatu aikaan, on pystyttävä osoittamaan toteutetuiksi. Todentaminen koskee myös seurantaraporttien tarkistamista.

Sertifiointi on laatutae sille, että yksiköt ovat läpäisseet sertifiointiohjelman asettamat vaatimukset. Sen lisäksi että sertifiointiohjelma seuraa, että tuotetut hillintätulokset täyttävät sertifiointiohjelman määrittelemät kriteerit, yksiköt ovat myös aitoja ja todennettuja. Ilmastoyksikkö (engl. carbon credit) on sertifiointiohjelman sertifioima ja liikkeelle laskema, todennettu hillintätulos, jonka suuruus on yksi hiilidioksidiekvivalenttitonni (t CO2-ekv). 

Kaksoislaskennan välttäminen

Kaksoislaskennan välttämisellä tarkoitetaan sitä, että hillintätulos kuuluu myydä tai käyttää vain kerran ja välttää tilanteita, joissa saavutettu arvo tai hyöty lasketaan useaan kertaan. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi seuraavia tilanteita:

  • Kaksinkertainen liikkeellelasku: Sama ilmastoyksikkö lasketaan liikkeelle esimerkiksi useassa eri sertifiointiohjelmassa ja käytetään eri ostajien toimesta useammin kuin kerran.
  • Kaksinkertainen hyväksiluku: Hillintätuloksen lukeminen hyväksi useampaan kuin yhteen tavoitteeseen. Hillintätulos esimerkiksi lasketaan mukaan valtion päästötavoitteeseen ja hiilikompensaation ostajan hyväksi.
  • Kaksinkertainen käyttö: Toimija hyödyntää yksikön useaan kertaan eri tarkoituksiin.

Kaksoislaskennan nykytilanne Suomessa

Kaksoislaskennan välttäminen ei tällä hetkellä suurimmassa osassa kotimaisissa metsä- ja maatalousmaihin liittyvissä ilmastoteoissa ole käytännössä täysin mahdollista. Vuosittainen kansallinen kasvihuonekaasuinventaariolaskenta raportoi kaikki metsä- ja maatalousmaihin liittyvät hiilipäästöt ja -poistumat. Tämä laskenta on perustana tavoitteita asetettaessa EU:ssa, ja näin ollen hillintätulos lasketaan valtion ilmastotavoitteiden saavuttamiseen. Tämä estää ostajaa tekemästä kumoutumisväittämiä, mutta ostaja voi kuitenkin tehdä ilmastotukiväittämän. Lue lisää väittämien käytöstä täältä.

Kaksoislaskennan välttämistä seurataan hiilirekisterissä

Sertifiointiohjelmat ylläpitävät hiilirekistereitä, joihin kirjataan liikkeelle lasketut ilmastoyksiköt ja näiden keskeiset tiedot. Hiilirekisterien avulla sertifiointiohjelmat seuraavat yksiköiden käyttöä ja pyrkivät estämään yksiköiden kaksinkertaisen liikkeellelaskun ja käytön.

Merkittävän haitan vähentäminen (”Do no significant harm”)

Hillintätoimien ei tulisi aiheuttaa merkittäviä ympäristöhaittoja eli saastuttaa tai heikentää elinympäristöjä. Hillintätoimien ympäristövaikutukset tulee siis arvioida hankkeen suunnittelussa ja ottaa huomioon tarvittavat toimenpiteet haittojen minimoimiseksi. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi vesiensuojelutoimenpiteiden suunnittelua turvemaalla tapahtuvien lannoitusten yhteydessä.

Hillintätoimia ei tulisi toteuttaa alueilla, joilla on merkittäviä ympäristö- tai kulttuuriarvoja, esimerkiksi niityillä tai kedoilla. Soveltuvan kohteen valinta vaatii perusteellisia selvityksiä ennen hillintätoimien aloittamista.

Lue lisää: Ei merkittävää haittaa -periaate, Suomen ympäristökeskus

Kestävän kehityksen edistäminen

Hillintätoimia suunnitellessa ei tulisi ainoastaan pyrkiä minimoimaan mahdollisia negatiivisia haittoja, vaan ihanteellista olisi tuottaa positiivisia vaikutuksia ja edistää kestävää kehitystä. Tämä kattaa toiminnan ekologiset, sosiaaliset, taloudelliset ja kulttuuriset ulottuvuudet. Näihin voi lukeutua esimerkiksi työllistävyys, virkistysarvot, ihmisoikeuksien huomioonottaminen ja kunnioittaminen, monimuotoisuuden edistäminen ja alueilta saatavat muut ekosysteemipalvelut. Esimerkiksi vanhan metsän suojelu hillintätoimena voi kasvattaa alueen ekologista kestävyyttä, monimuotoisuutta ja virkistysarvoa merkittävästi, minkä lisäksi sienestys- ja marjastusmahdollisuudet kasvavat.

Valokuvaaja: Eduardo Martínez García

Useissa sertifiointiohjelmissa kestävän kehityksen edistäminen muiden kuin ilmastovaikutusten osalta on otettu huomioon, mutta toisaalta se ei kriteerinä ole vakiintunut kuten muut edellä mainitut kriteerit. Suomessa sitä on suositeltu otettavaksi mukaan vähintään vapaaehtoisella tasolla (Laine ym. 2021).

Hiilikompensaatioinfo määrittelee kestävän kehityksen kriteerin täyttymisen jokaisen keinon kohdalla jaettuna kahteen osaan: kuinka keino vaikuttaa luonnon monimuotoisuuteen ja miten keino edistää muita kestävän kehityksen osa-alueita.

Lisää tietoa hyvien käytäntöjen mukaisista minimikriteereistä löytyy tämän sivuston lähdekirjallisuudesta:

Ahonen, H-M., Berninger, K. Keßler, J., Möllersten, K., Spalding-Fecher, R. & Tynkkynen, O. 2022. Harnessing voluntary carbon markets for climate ambition. An action plan for Nordic cooperation. Nordic Council of Ministers 2022. Linkki raporttiin.

Laine, A., Ahonen, H-M., Pakkala, A., Laininen, J., Kulovesi, K. & Mäntylä, I. 2023. Opas vapaaehtoisten hiilimarkkinoiden hyviin käytäntöihin. Vapaaehtoisten ilmastotekojen edistäminen ilmastoyksiköillä. Valtioneuvosto Helsinki. Linkki raporttiin.

Laine, A., Airaksinen, J., Yliheljo, E., Ahonen, H-M. & Halonen, M. 2021. Vapaaehtoisten päästökompensaatioiden sääntely. Ympäristöministeriön julkaisuja 2021:26. Linkki raporttiin.

Laine, A., Auer J., Halonen, M., Horne, P., Karikallio, H., Kilpinen, S., Korhonen, O., Airaksinen, J., Valonen, M., Saario, M. 2021. Esiselvitys maankäyttösektorin hiilikompensaatiohankkeista. Linkki raporttiin.

Niemistö, J., Seppälä, J., Karvonen, J. & Soimakallio, S. 2021. Päästökompensaatiot ilmastonmuutoksen hillinnän keinona Suomessa –nyt ja tulevaisuudessa. Selvitys vapaaehtoisen päästökompensaation käytön nykytilanteesta ja odotuksista eri toimijoiden ilmastonmuutoksen hillintätyössä. Ympäristöministeriön julkaisuja 2021:12. Linkki raporttiin.