Maankäyttösektorilla on jo monia keinoja ilmastonmuutoksen hillintään

Maankäyttösektorin todetaan olevan avainasemassa hiilinielujen luomisessa Luken ohjelmajohtaja, professori Anne Tolvasen blogikirjoituksessa. Blogikirjoitus on alunperin julkaistu Luonnonvarakeskuksen nettisivuilla 12.08.2021.

IPCC:n uusimman raportin pääviesti ei yllättänyt: ilmasto jatkaa lämpenemistään. Samalla raportti tarkensi ilmastoennusteita sekä vahvisti tietoa ihmistoiminnan ja sään ääri-ilmiöiden välisestä kytköksestä. Tulevat muutokset riippuvat siitä, kuinka kasvihuonekaasujen päästöjä saadaan hillittyä. Tutkimuksella on tähän paljon annettavaa.

Nettonollapäästö on uusi termi, joka pyörii paitsi ilmastotutkijoiden niin yhä vahvemmin myös päätöksentekijöiden keskuudessa. Termi tarkoittaa, että ihmisten aiheuttamat hiilidioksidipäästöt saisivat olla korkeintaan samansuuruiset kuin heidän luomansa hiilinielut. Ei siis riitä, että turvaudumme luonnollisiin hiilinieluihin, kuten luonnontilaisiin soihin, vaan että luomme uusia nieluja sitä mukaa kuin aiheutamme päästöjä.

Kasvihuonekaasupäästöjä voidaan hillitä kaikilla sektoreilla, mutta toistaiseksi maankäyttösektori, eli laajasti ottaen maa- ja metsätalous, on avainasemassa hiilinielujen synnyttämisessä. Teknologiat hiilen aktiiviseen sitomiseen ilmakehästä ovat vielä kehitysvaiheessa.

Maa- ja metsätalouden sekä ruokajärjestelmän tutkimus ovat avainasemassa

tuotettaessa ratkaisuja, joilla voidaan samanaikaisesti sekä vähentää päästöjä että synnyttää hiilinieluja.

Terve maaperä ja kasvava biomassa sitovat tehokkaasti hiiltä ja ravinteita. Hiilinieluja voidaan kasvattaa pitämällä pellot ja metsät tuottavina ja niiden maaperä mikrobeineen terveenä. Tuottavat ekosysteemit sitovat samalla ravinteita ja hillitsevät vesistökuormitusta parantaen vesistöjen tilaa ja edesauttaen monimuotoisuutta. Maankäyttötoimien kohdistaminen nettonollapäästöjen saavuttamiseksi edellyttää tietoa siitä, mitä voimakkaimmat päästölähteet ovat ja missä ne sijaitsevat. Tarvitaan myös tietoa siitä, millä menetelmillä nieluja voidaan synnyttää.

Erityisesti turvepellot ovat nousseet otsikoihin huomattavien päästöjensä takia. Yksi peltohehtaari päästää vuodessa ilmakehään pahimmillaan reilun kolmen suomalaisen taikka yhdeksän dieselmaasturin päästöjä vastaavan määrän hiilidioksidia. Viljelymenetelmiä monipuolistamalla, nostamalla pohjaveden pintaa ja metsittämällä tarpeettomia turvepeltoja päästöjä voidaan merkittävästi hillitä.

Myös suometsien maaperä ja entiset turvetuotantoalueet ovat päästölähteitä, mutta samalla ne luovat keinoja kasvattaa tai synnyttää uusia hiilinieluja. Suometsät tarjoavat erityisesti mittavan pinta-alansa kautta merkittävän päästövähennyskeinon. Tutkimuksella haetaan vastausta siihen, millaiset metsänhoito- ja korjuumenetelmät tuovat ilmastohyötyjä koko kiertoajan yli tarkasteltuna.

Käytöstä poistettujen turvetuotantoalueiden metsitys ja vettäminen ovat mahdollisia keinoja vähentää hehtaarikohtaisia päästöjä. Erityisesti rehevien soiden ennallistaminen sekä vähentää päästöjä että parantaa suoluonnon monimuotoisuutta. Ruoantuotanto ja koko ruokaketju vaikuttavat hiilipäästöihin. Ilmastostamme johtuen maataloutemme painopiste on kotieläintuotannossa ja nurmiviljelyssä erityisesti pohjoisemmassa Suomessa. Tämä on vaikuttanut myös ruokavaliomme maito- ja lihapainotteisuuteen. Muuttamalla ruokavaliota kasvispainotteisemmaksi päästöjä voidaan vähentää, mutta tämä edellyttää muutoksen etenemistä läpi koko ruokajärjestelmän. Eri ruokavalioissa tärkeää on tehtyjen valintojen kokonaisuus – ilmastoystävällisen ruokavalion voi rakentaa usealla tavalla. Myös eläin- ja kasvijalostuksella on kokonaisuudessa tehtävänsä: nautojen aiheuttamia metaanipäästöjä voidaan vähentää parantamalla niiden rehutehokkuutta ja jalostamalla niille sopivia kotimaisia ravintokasveja.

Korkeasta omavaraisuudesta huolimatta ruoantuotantomme vaikutukset ulottuvat kauas maamme rajojen ulkopuolelle, sillä maataloustuotantomme on riippuvainen tuontipanoksista, kuten energiasta ja lannoitteista. Ilmastoneutraalius Suomessa ei tarkoita ilmastoneutraalisuutta globaalisti. Ruokaketjun kestävyyden määrittäminen edellyttää kokonaisvaltaista tarkastelua paitsi ympäristövaikutuksista myös sosiaalisista ulkoisvaikutuksista. Mikäli kotimaan ilmastotoimet johtavat tuotannon siirtymiseen muille mantereille, kuten Etelä-Amerikkaan ja Aasiaan, voi se pahimmillaan johtaa globaaleihin päästölisäyksiin.

Tutkimustiedon ohella tarvitaan poliittista ja taloudellista ohjausta, jotta haitallisesti ilmastoon ja ympäristöön vaikuttavat tuet suunnattaisiin kestävämpään toimintaan. Esimerkiksi EU:n maatalouspolitiikan tulisi uudistua, jotta se ohjaisi turvepeltojen käyttöä ilmastoviisaaseen suuntaan.

Yrityselämä on herännyt ilmastonmuutokseen. Kompensaatiomarkkinat vilkastuvat, ja toimijoiden joukossa on monenlaista yrittäjää. Vaikka kriteerit hyvälle kompensoinnille alkavat olla olemassa, toiminnan läpinäkyvyyden puute nakertaa kompensoinnin luotettavuutta. Erityisesti kompensoinnin kautta syntyvien nielujen pysyvyyttä ja lisäisyyttä on alettu kyseenalaistaa. Tarvitaan puolueetonta tietoa maankäyttösektorin hiilikompensaatiosta ja palveluntarjoajista, jotta kansalaiset voivat arvioida kompensoinnin laatua, vaikuttavuutta ja luotettavuutta .

Luke panostaa uusilla viisivuotisilla tutkimusohjelmillaan muuttuvan ympäristön ja yhteiskunnan luomiin tarpeisiin, kuten ilmastonmuutoksen hillintään. Ilmastoviisas hiilenkierto -tutkimusohjelma tuottaa ilmastonmuutoksen hillintää koskevaa tietoa toiminnan eri tasoilla yhteiskunnasta ja politiikkaohjauksesta maaperään, maankäyttöön ja yksittäisten puiden hiilensitomiskyvyn kasvattamiseen.

IPCC:n kuudennen raportin toinen osa ilmastonmuutoksen hillinnästä ja siihen sopeutumisesta valmistuu vuoden 2022 alussa. On kiinnostava nähdä, osaammeko ennakolta varautua raportin tuloksiin ja siellä esitettyihin tutkimus- ja toimenpide-ehdotuksiin.

Teksti: Ohjelmajohtaja, professori Anne Tolvanen, anne.tolvanen (a) luke.fi