Hiilikompensaatioiden kriteerien täyttyminen vaatii tiedepohjaista todentamista

Vapaaehtoiset hiilimarkkinat perustuvat ilmastoyksiköiden ostamiseen ja myymiseen. Näitä markkinoita ohjaavat yhteisesti sovitut pelisäännöt. On kuitenkin aina syytä muistaa, että markkinoilla liikkuvien ilmastoyksiköiden on oltava myös mitattavissa tieteellisin keinoin, ja on pystyttävä osoittamaan, että myyty esim. 1 t CO₂e ilmastoyksikkö on todella poistanut 1 t CO₂ ilmakehästä, tai estänyt 1 t CO₂:a vapautumasta ilmakehään.

Päästöjen kompensoinnilla on tiukat kriteerit

Hiilikompensaatioille on asetettu tiukat kriteerit mm. vertailutason määrittämisen, lisäisyyden ja pysyvyyden suhteen, ja kaikkien näiden kriteereiden pitää täyttyä, jotta ilmastohyöty toteutuisi. On kuitenkin käynyt ilmi, että suuret globaalit kompensointihankkeet eivät ole täyttäneet näitä kriteereitä. Myöskään Suomessa ilmastomuutoksen hillintään esitetyt, maankäyttöön perustuvat toimet eivät yleensä täytä kaikkia kriteereitä.

Olisi välttämätöntä, että vapaaehtoisten hiilimarkkinoiden valvonta- ja sertifiointijärjestelmät estävät kriteerit täyttämättömien kompensaatioiden päätymisen markkinoille. Muuten ollaan pelkästään luomassa uutta mekanismia viherpesua varten. Toisaalta, koska vapaaehtoiset hiilimarkkinat voivat todella auttaa ilmastomuutoksen hillinnässä, vieläkin tärkeämpää on tunnistaa ne hillintätoimet, jotka oikeasti täyttävät kaikki kriteerit, ja poistaa esteet niiden käytöstä hiilimarkkinoilla.

Todennäköisesti ei voida missään tapauksessa osoittaa, että mitkään maankäyttöön perustuvat ilmastotoimet (esim. metsien kasvun lisääminen) täyttäisivät kompensaatioille asetetut pysyvyyskriteerit. Tästä on hyvänä muistutuksena vaikkapa Keski-Euroopan hyönteistuhot tai Pohjois-Amerikan metsäpalot, jotka ovat muuttaneet metsät hiilinieluista päästölähteiksi. Tarkoittaako tämä siis käytännössä kaiken maankäytön sulkemista hiilimarkkinoiden ulkopuolelle? Ei välttämättä. Ratkaisuksi on esitetty ns. Like-for-like -periaatetta. Tämän mukaan väliaikaisilla ilmastotoimilla voitaisiin kompensoida potentiaalisesti lyhytikäisiä, palautuvia päästöjä. Esimerkiksi maankäytön nieluja tuottamalla voitaisiin kompensoida maankäytön päästöjä, kuten metsien raivaamista pelloksi tai vaikkapa aurinkovoiman tuotantoon. Myös lyhytikäisen kasvihuonekaasun metaanin päästöjä voitaisiin kompensoida maankäytön nieluilla. Sen sijaan fossiilisten päästöjen kompensointi vaatisi aina pysyvän ratkaisun, kuten tekniset nielut ja talteen otetun hiilen siirtämisen geologisiin varastoihin.

Lisäisyys ja pysyvyys ratkaisevassa asemassa

Yksi maankäyttöön perustuvien ilmastotoimien suuri ongelma on lisäisyyden puute, mikä käytännössä ilmenee hiilivuotona. Jos esimerkiksi hiilivarastoja kasvatetaan paikallisesti jättämällä osa talousmetsästä hakkuiden ulkopuolelle, pitäisi osoittaa, että hakkuut eivät vain yksinkertaisesti siirry muualle, ja aiheuta siellä vastaavan pienenemisen hiilivarastossa. Käytännössä tämä tarkoitta, että jos ei voida osoittaa, että kyseinen toimenpide johtaa puutuotteiden käytön vähenemiseen, saavutettu hiilivaraston kasvu ei täytä kompensaatioille asetettuja kriteerietä. Tämän vuoksi on perusteltua, että maankäyttöön perustuvista toimista kompensaatioiksi hyväksytään pelkästään aktiiviset toimet, jotka todella poistavat hiilidioksidia ilmakehästä. Tässäkin tapauksessa pysyvyyskriteeri asettaa lopulliset rajat hyväksyttävyydelle.

Kaksoislaskennan tulkinta herättää kysymyksiä

Maankäyttöön perustuvien kompensaatioiden käyttöönoton suurin este on kuitenkin nykyinen kaksoislaskentasäännön tulkinta. Tulkinnan mukaan samoja ilmastotoimia ei saa käyttää samaan aikaan sekä yksityisten toimijoiden että valtion päästöjen kompensointiin. Tieteellisiä perusteita tälle tulkinnalle ei ole; kyseessä ei ole kaksoislaskenta, vaan pelkästään eri tasolla tapahtuva laskenta. Esimerkiksi kaikki yritysten tuottamat omat päästöt ja päästövähennykset huomioidaan sekä yritysten omissa ilmastotavoitteissa, että myös kansallisessa päästölaskennassa. Ainoastaan ostettavat ja myytävät kompensaatiot on rajattu tämän periaatteen ulkopuolelle. Tämän vuoksi ainoastaan tekniset nielut, tällä hetkellä käytännössä pelkästään biohiili, ovat tulkinnan mukaisia, vapaaehtoisilla hiilimarkkinoilla hyväksyttäviä ilmastotoimia, koska ne eivät toistaiseksi ole mukana kansallisessa päästölaskennassa.

Vapaaehtoiset hiilimarkkinat voivat toimia tärkeänä lisäkeinona ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Tämä edellyttää kuitenkin markkinoiden esteiden poistamista, tärkeimpänä keinona kaksoislaskentasäännön uudelleentulkinta. Lisäksi kompensaatioille asetettujen kriteerien täyttyminen edellyttää nykyistä tiukempaa seurantaa ja pelisääntöjen selkeyttämistä, jotta todellisia ilmastohyötyjä voitaisiin saavuttaa.

Teksti: Ilkka Leinonen. Leinonen on Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori kestävyystutkimuksen alalla.