Ilmakuva laajasta turpeennostoalueesta.
Valokuvaaja: Erkki Oksanen / Luke
Takaisin listaan

Turvetuotannosta poistetun alueen metsitys

Istutettu metsä sitoo hiilidioksidia ilmasta ja muodostaa uuden hiilivaraston. Ilman aktiivisia toimenpiteitä paikalla ei kasvaisi metsää, sillä turvetuotantoalueen luontainen metsittyminen on hidasta.

Miten kompensaatio toimii?

Turvetuotannosta poistettu alue on tyypillisesti kuivatettu, kasvipeitteetön ala ja voimakas hiilen lähde. Turvekerroksen paksuus vaihtelee, ja on usein noin 10–50 cm. Jos turpeennostosta on luovuttu muista kuin teknistaloudellisista syistä, voi turvekerros olla paljon paksumpi. Matalalla pysyvä vedenpinnantaso mahdollistaa turvekerroksen hapelliset olosuhteet ja mikrobit pääsevät hajottamaan turvetta. Alueen luontainen uudistuminen on useimmiten hidasta tai jopa mahdotonta.

Puiden istuttaminen turvetuotannosta poistetulle alalle muodostaa metsän, jonka puut sitovat ilmakehän hiilidioksidia ja paikalle kehittyy uusi hiilivarasto. Maaperän hiilivarasto kasvaa juurten kasvun ja kariketuotannon myötä. Kasvava puusto sitoo aluksi vain maltillisesti ilmakehän hiiltä verrattuna maaperän päästöön, mutta puusto sitoo vähitellen enemmän hiiltä ja alueesta voi tulla hiilen nielu jo ensimmäisen kahdenkymmenen vuoden jälkeen. Toteutunut hiilensidonta riippuu mm. turpeen paksuudesta, ravinteisuustasosta, puulajista, metsitysmenetelmästä ja metsityksestä kuluneesta ajasta.

Puiden istutuksella voi olla vaikutuksia turvetuotantoalueen turpeen hajoamisnopeuteen, mutta tarkkoja tutkimustuloksia juuri turvetuotantoalueilta ei ole. Metsäojitetulla turvemaalla puusto varttuessaan kuivattaa aluetta, mikä voi johtaa vedenpinnan laskuun ja maaperän hapellisen kerroksen kasvuun. Tämä lisää turpeen hajoamista.

Lukessa vuonna 2021 tehdyssä raportissa (Lehtonen ym. 2021) arvioitiin kompensaatiotoiminnassakin käytettyjen maankäyttökeinojen potentiaalinen pinta-ala, keskimääräinen hiilensidonta ja näihin perustuva vuosittainen päästövähennyspotentiaali vuoteen 2035 mennessä. Raportissa käytöstä poistettujen, metsitykseen soveltuvien turvetuotantoalojen arvioitu pinta-ala vaihteli vuositasolla 240 ja 620 hehtaarin välillä. Vuosittainen päästövähennyspotentiaali minimiskenaariossa (240 ha) vuoteen 2035 mennessä on 0,01 Mt CO2 ekv. Suurimman skenaarion (620 ha) mukainen vuosittainen päästövähennyspotentiaali on 0,04 Mt CO2 ekv. Turvetyöryhmän raportin (Korhonen ym. 2021) mukaan viimeisen kymmenen vuoden aikana turvetuotannosta on vapautunut huomattavasti suurempi hehtaarimäärä, 2 000 – 3 000 ha/vuosi, joten turvetuotantoalueiden metsityksen päästövähennyspotentiaali saattaa olla vielä korkeampi.

 

Viitteet:

Korhonen, T., Hirvonen, P. Rämet, J. ja Karjalainen, S. 2021. Turvetyöryhmän loppuraportti. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 2021:24. 123 s.

Lehtonen, A., Aro, L., Haakana, M., Haikarainen, S., Heikkinen, J., Huuskonen, S., Härkönen, K., Hökkä, H., Kekkonen, H., Koskela, T., Lehtonen, H., Luoranen, J., Mutanen, A., Nieminen, M., Ollila, P., Palosuo, T., Pohjanmies, T., Repo, A., Rikkonen, P., Räty, M., Saarnio, S., Smolander, A., Soinne, H., Tolvanen, A., Tuomainen, T., Uotila, K., Viitala, E.-J., Virkajärvi, P., Wall, A. & Mäkipää, R. 2021. Maankäyttösektorin ilmastotoimenpiteet: Arvio päästövähennysmahdollisuuksista. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 65/2021. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 122 s.

Kriteerien täyttyminen

Kompensaatiohankkeen aitous ja onnistuminen

  • Lisäisyys ja luotettavasti määritetty perusura

    Kyllä, rajoituksin. Huomioi alan soveltuvuus

    Täyttyykö lisäisyyden vaatimus luonnontieteellisesti?

    Jos metsityksen myötä saavutettua hiilitasetta verrataan kasvipeitteettömään turvemaahan, on tulos lisäinen. Istutettu puusto sitoo kasvaessaan hiiltä. Metsänistutus vaikuttaa myös maaperän hiilivarastoa lisäävästi puiden kariketuotannon kautta, vaikka samanaikaisesti hapellinen turvekerros hajoaa edelleen. Kasvipeitteetön turvemaa ei puolestaan sido ilmakehän hiilidioksidia, vaan on hiilen lähde turvekerroksen hajoamisen vuoksi.

    Alan soveltuvuus ja lisäisyyteen vaikuttavia tekijöitä

    Ohutturpeiset alat soveltuvat usein parhaiten metsittämiseen. Lannoitustarve niin taimivaiheessa kuin myöhemmin kiertoajan aikana tulee ottaa huomioon metsän hoitosuunnitelmassa puuston riittävän kasvun varmistamiseksi.

    Turvetuotantoalueen vedenpintaa on säädelty tyypillisesti tehokkaalla ojaverkostolla, ja lopullinen turpeen hajoaminen ja sen muutokset riippuvat näin ollen paikallisista vesiolosuhteista niin metsityshankkeen alussa kuin sen aikana. Mikäli turvetuotantoalueen ojaverkosto on niin vanha tai huonosti suunniteltu, etteivät ojat enää poista vettä alueelta tarpeeksi, alueen soveltuvuus puunkasvatukseen on lähtökohtaisesti kyseenalainen.

    Vain uusi toiminta täyttää lisäisyyden vaatimuksen

    Perusuran määritykseen tulee kiinnittää erityistä huomiota tilanteessa, jossa toimenpide on taloudellisesti kannattavaa toimintaa, kuten metsitys ja puuston kasvattaminen. Lisäisyyden kriteeri täyttyy, mikäli toimenpiteet ovat uusia ja toteutetaan vain hiilikompensaatiotoiminnan myötä, eikä niitä tehtäisi muussa tapauksessa. On myös tärkeää huomioida, että hiilikompensaatiotoiminta ei täytä lisäisyyden vaatimusta, mikäli kyseiseen toimenpiteeseen on nostettu myös valtion tukea.

  • Laskentamenetelmä ja mitattavuus

    Tunnettu

    Laskenta tulee toteuttaa hankekohtaisesti ottaen huomioon alueen ominaisuudet, sekä erikseen puustolle ja maaperälle.

    Puustolaskenta

    Käytöstä poistetun turvetuotantoalueen puuston hiilivaraston laskennassa voidaan käyttää turvemaiden puuston malleja (sisältyvät esimerkiksi Luken Motti-ohjelmistoon) ottamalla huomioon alueen ominaisuudet, jotka vaikuttavat merkittävästi puustonkasvuun. Laskennassa tulee ottaa huomioon valittu metsänhoitomenetelmä, sisältäen harvennus- ja mahdollisen päätehakkuun (eli hiilivaraston nollaantumisen). On tärkeää välttää hiilivaraston yliarviointia, joka saattaa seurata esim. liian yksinkertaistavien yleistyksien käytöstä.

    Puuston hiilivarastoa ja sen muutoksia määritettäessä otetaan huomioon koko puun biomassa ja sen sisältämä hiili. Puun biomassa koostuu runkopuun lisäksi puun oksista, lehdistä, kantopuusta, juuristosta sekä puun kuoresta. Puustobiomassan laskenta tulee toteuttaa erikseen eri puulajeille, koska puulajien kasvunopeus ja hiilivarasto poikkeavat toisistaan. Kotimaisille puulajeille (mänty, kuusi, rauduskoivu) löytyy vakiintuneita, yleisesti käytössä olevia malleja. Myös puustomittaus on tarvittaessa toteutettavissa helposti ja suhteellisen pienin kustannuksin.

    Maaperän hiilivaraston muutoksen laskenta

    Hiilipäästöjen vaihtelu erilaisten turvemaiden välillä on suurta, joten laskenta tulisi aina toteuttaa hankekohtaisesti. Maaperän päästöä tai nielua laskiessa tulisi ottaa huomioon vähintään turpeen paksuus ja ravinteisuus. Turvemaan kohdalla maaperän merkitys alueen lopullisessa hiilitaseessa on suuri, ja maaperä on usein hiilen päästölähde. Maaperän sisällyttäminen alueen hiilitaseeseen on tärkeää, jotta lopullinen kompensaatiohyöty on todellinen, eikä yliarvioitu.

    Käytännössä maaperän päästöjen luotettava mittaaminen on kuitenkin haastavaa: se vaatii erikoisosaamista ja -laitteistoa sekä useita mittauskertoja erilaisissa sääoloissa. Tämän takia maaperän päästöt on luotettavinta määrittää yleisesti hyväksytyillä malleilla paikalliset olosuhteet huomioon ottaen. Käytöstä poistetun turvetuotantoalueen maaperän päästön laskentaan käytettäviä malleja kehitetään tutkimuslaitoksissa koko ajan (esimerkiksi SUSI-Suosimulaattori).

  • Pysyvyys

    Keskipitkä (50-100 v). Huomio puskuri

    Pysyvyys -kriteerissä pyritään lähtökohtaisesti pitkäaikaiseen (vähintään 100 vuotta) hiilen poistoon ilmakehästä. Merkittävästi tätä lyhytaikaisemmissa hiilikompensaatiohankkeissa saavutettu todellinen ilmastohyöty voi olla kyseenalainen.

    Jaksollisena kasvatetun puuston ikä puustonistutuksesta päätehakkuisiin, eli puuston kiertoaika, vaihtelee riippuen käytetystä puulajista, kasvupaikasta ja maantieteellisestä sijainnista, ja on noin 60-120 vuotta. Pysyvyys riippuu kuitenkin palveluntarjoajan sitoutumisesta hankkeeseen, koska Suomessa ei ole lain määrittelemää rajaa päätehakkuukypsyydelle.

    Riskit ja niihin varautuminen puskurin avulla

    Metsän istuttamiseen ja kasvattamiseen liittyy riskejä, jotka on huomioitava esimerkiksi puskurin avulla. Metsittämisen onnistumiseen liittyy paljon alueen ominaisuuksiin ja säätilaan liittyviä riskejä, mm. poikkeuksellisen kylmät tai lämpimät säät, maaperän kuivuus tai liiallinen kosteus, heikot kuivatusolosuhteet, kivennäisravinteiden puute tai eläin- ja hyönteistuhot. Riskit pienenevät, mitä suuremmaksi puut kasvavat, mutta riskien takia istutuksen onnistumista ja taimikon kasvua on tärkeää seurata ja mitata ensimmäisen viisivuotiskauden aikana. Tämän vuoksi kompensaatiopalvelun tuottajan olisi hyvä tarjota puuston koko kiertoajan kattava seurantasuunnitelma mittauksineen, jossa otetaan huomioon koko kiertoajan aikaiset riskit (esim. metsäpalo, metsätuhot) myös taimikonhoidon haasteet sekä toimintasuunnitelma, jos istutus epäonnistuu.

    Puuston loppukäyttö mukaan suunnitelmaan

    Metsänhoitosuositusten mukaisesti hoidettu puusto on Suomen olosuhteissa hakkuukypsää usein alle sadassa vuodessa, joten harvennus- ja päätehakkuista saatavan puun käyttötarkoitus olisi hyvä huomioida suunnitelmassa. Pysyvyys -kriteerin kannalta olisi eduksi, että vähintään karkeasti määritettäisiin, minkälaista puuston käyttötarkoitusta puunkasvatuksella tavoitellaan. Energiapuukäytössä hiili palautuu ilmakehään nopeasti, kun taas pitkäikäisinä puutuotteina voi kestää vuosikymmeniä ennen kuin sidottu hiili palaa ilmakehään.

    Vertailun vuoksi voi mainita, että ulkomaisissa metsityshankkeissa puusto voi saavuttaa hakkuukypsyyden jo alle kahdessakymmenessä vuodessa, jolloin puuston loppukäyttö vaikuttaa merkittävästi kotimaisia hankkeita enemmän hankkeissa saavutettaviin ilmastohyötyihin pysyvyys -kriteerin näkökulmasta.

  • Kaksoislaskennan välttäminen

    Ei toteudu

    Turvetuotannosta poistetun alueen metsitys sisältyy kansalliseen kasvihuonekaasuinventaarioon, ja siksi se lasketaan tällä hetkellä osaksi Suomen Pariisin sopimuksen ja EU:n ilmastokehyksen mukaisia tavoitteita. Vuosittainen kansallinen kasvihuonekaasuinventointi raportoi kaikki metsä- ja maatalousmaihin liittyvät hiilipäästöt ja -poistumat. Turvetuotantoalue kuuluu metsityksen ja maankäytön muutoksen myötä metsämaa -luokkaan.

Toiminnan vaikutukset

  • Hiilivuodon välttäminen

    Ei riskiä

    Turvetuotanto on viime vuosina supistunut voimakkaasti, ja tähän on vaikuttanut niin hallituksen päätös turpeen energiakäytön puolittamisesta vuoteen 2030 mennessä kuin vallitseva markkinatilanne. Turvetuotantoalan nopeasti muuttuneiden olosuhteiden takia on odotettavaa, että käytöstä poistuu lähitulevaisuudessa niin loppuun asti käytettyjä ohutturpeisia kuin paksuturpeisempia aloja. Mikäli turpeen markkinatilanne lähitulevaisuudessa muuttuu merkittävästi ja turvetuotanto ei supistukaan odotetusti, tulee riski arvioida uudelleen. Tällöin paksuturpeisten alojen käyttö hiilikompensaatiotoimintaan voi lisätä painetta avata uusia turvetuotantoalueita ja mahdollisuus hiilivuotoon hankkeen ulkopuolella kasvaa.

  • Ei merkittävää haittaa -periaate

    Sisältää riskin

    Metsitystoimenpiteiden yhteydessä käytöstä poistetun turvetuotantoalueen hydrologia sekä vesiensuojelutoimenpiteet tulee ottaa huomioon. Puustoa mahdollisesti lannoitettaessa tulee käyttää oikein mitoitettu määrä hidasvaikutteisia lannoitteita, jotta haitallisia vesistövaikutuksia ei syntyisi.

  • Vaikutus luonnon monimuotoisuuteen

    Ei merkitystä

    Muutos turvetuotantoalasta metsitetyksi turvemaametsäksi lisää suoekosysteemien luontaista lajistoa, mutta ei kuitenkaan paranna merkittävästi vaarantuneiden tai uhanalaisten kasvilajien kasvuolosuhteita.

  • Muu kestävän kehityksen edistäminen

    Edistää

    Metsitys voi lisätä alueen virkistysarvoa ja maisemallista arvoa.

    Turvetuotannosta poistetun alueen metsitys voi myös vähentää vesistöjen ravinne- ja kiintoaineskuormitusta (Tolvanen ym. 2018).

    Viite:

    Tolvanen, A., Saarimaa, M., Ahtikoski, A., Haara, A., Hotanen, J.-P., Juutinen, A., Kojola, S., Kurttila, M., Nieminen, M., Nousiainen, H., Parkkari, M., Penttilä, T., Sarkkola, S., Tarvainen, O., Minkkinen, K., Ojanen, P., Hjort, J., Kotavaara, O., Rusanen, J., Sormunen, H., Aapala, K., Heikkinen, K., Karppinen, A., Martinmäki-Aulaskari, K., Sallantaus, T., Tuominen, S., Vilmi, A., Kuokkanen, P., Rehell, S., Ala-Fossi, A. & Huotari, N. 2018. Metsätalouskäyttöön soveltumattomien ojitettujen soiden jatkokäyttö. LIFEPeatLandUse (LIFE12 ENV/FI/000150) 2013–2018 Layman’s report. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 48/2018. Luonnonvarakeskus. 16 s.

Kompensaatiohanketta tarjoavan yrityksen toiminta

  • Raportointi, seuranta ja läpinäkyvyys

    Hankkeesta tulee tarjota kattavat perustiedot, joista voi tarkistaa alueen sijainnin, toteutuneen käytön tai esimerkiksi päällekkäisyydet metsätalouden tukien kanssa. Toiminnan ja myytyjen yksiköiden täytyy olla todennettavissa. Lue kriteeristä

  • Riippumaton todentaminen

    Yrityksen luotettavuus kasvaa, jos toimintaa tarkastelee riippumaton kolmas osapuoli. Kolmannen osapuolen tulee pystyä tarkastamaan laskenta ja kompensaatiohankkeen aitous. Lue kriteeristä